Mistä Vantaalla äänestetään?

Tulevat kuntavaalit ovat Vantaalla poikkeuksellisen mielenkiintoiset. Kerrankin puolueiden välillä on nähtävissä selkeitä eroja. Näiden vaalien kuumin peruna on epäilemättä talous- ja velkaohjelmaksi kutsuttu peruspalveluiden yksityistämis- ja leikkausohjelma. Ohjelmaan sisältyy merkittäviä leikkauksia kaikista kunnan peruspalveluista, joista mainittakoon esim. 100 koulunkäyntiavustajan irtisanominen sekä lähes 200 000 työtunnin vähentäminen sosiaali- ja terveyspalveluista.

Paitsi että Vantaa tuottaa palvelut jo valmiiksi erittäin tehokkaasti, se on myös voimakkaasti kasvava kunta, mistä johtuen myös palveluiden tarve kasvaa jatkuvasti. Tästä johtuen Vantaan peruspalveluissa ei ole juurikaan löysiä leikattavaksi. Pikällä tähtäimellä peruspalveluiden leikkaamisesta syntyvä hyvinvointivaje tulee myös huomattavasti kalliimmaksi kuin nyt saatavat hetkelliset säästöt. Vantaalla ei ole varaa tällaiseen säästämiseen. Tästä Vantaalla äänestetään.

Vantaan vasemmisto on johdonmukaisesti vastustanut leikkausohjelmaa liian tiukkana ja esittänyt sille selkeän vaihtoehdon. Vaalien alla jokainen ehdokas on kaiken hyvän puolella kaikkea pahaa vastaan ja jopa leikkausohjelmaa sinnikkäästi ajaneissa Vantaan valtapuolueissa on ilahduttavasti oltu valmiita lievennyksiin varsinkin koulusäästöjen osalta. Jotta asiat eivät jäisi puheiden tasolle Vantaan vasemmisto on vaatinut muilta puolueilta selkeitä kannanottoja velkaohjelmaan. Äänestäjillä on oikeus tietää ennen vaaleja millaista politiikkaa puolueet ajavat. Vaalit ovat huomenna ja Vihreitä lukuunottamatta kannanottoja ei ole juuri näkynyt. Tästä Vantaalla kuitenkin äänestetään.

Vastaa