Vantaalla ei ole varaa säästää kirjastopalveluista

Vantaan kirjastopalveluiden rahoitus on huolestuttavassa tilassa. Kuudesta suurimmasta Suomalaisesta kaupungista Vantaa sijoittaa kaikista vähiten kirjastopalveluihinsa. Kuten alla olevasta taulukosta on nähtävissä ero vastaavan kokoisiin muihin Suomalaisiin kaupunkeihin on huomattava. Esimerkiksi, Espooseen verrattuna Vantaa käyttää kirjastopalveluihinsa lähes puolet vähemmän asukasta kohti.

Kaavio: Kirjaston toimintakulut euroina asukasta kohden kuudessa suurimmassa Suomalaisessa kaupungissa 1999-2015

Kirjasto on sivistys- ja hyvinvointivaltion kivijalka, joka tuottaa yhteiskunnallista ja taloudellista arvoa monella tavalla.  Kirjastolla on keskeinen tehtävä lukutaidon ja lukemisharrastuksen edistäjänä. Tänä päivänä kirjastot tarjoavat kokoelmiensa lisäksi asiakkaidensa käyttöön myös mm.  ohjausta ja apua tietoyhteiskunnan haasteista selviämiseen, tietokoneita ja monenlaisia muita laitteita käyttöön sekä tiloja monenelaiseen toimintaan, kuten opiskeluun ja työntekoon, sosiaaliseen vuorovaikutukseen sekä monenlaiseen kansalais- ja, kulttuuritoimintaan ja vapaa-ajan puuhasteluun.

Kaiken tämän ja paljon muuta kirjasto tekee hyvin pienillä panostuksilla. Kirjasto on siitä erikoinen julkinen palvelu, että sen osuus kuntien budjetissa on hyvin pieni mutta sen merkitys asukkaille on hyvin suuri.  Vuoden 2017 talousarviossa Vantaan kaupunginkirjaston osuus on vain 9,2 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa, että Vantaan kaupungin toimintamenoista kirjaston osuus on vain reilusti alle 1%. Kirjasto onkin erittäin edullinen tapa edistää väestön tasa-arvoa ja ennaltaehkäistä syrjäytymistä.

Kirjastopalvelut ovatkin erittäin kannattavia sijoituksia. Esimerkiksi, joitakin vuosia sitten tehdyssä Toronton kaupunginkirjastoon kohdistuvassa tutkimuksessa laskettiin jokaisen kirjastoon sijoitetun dollarin tulevan takaisin 5,6 kertaisesti. Tutkimuksessa huomioitiin sekä suorat ja epäsuorat taloudelliset vaikutukset sekä myös epäsuora taloudellinen arvo, jota kirjasto tuottaa vaikutusalueelleen. Vantaalla ei ole varaa olla sijoittamatta kirjastopalveluihin.