Tikkurila tarvitsee uuden kirkon

(Kirjoitukseni Vantaan sanomiin, julkaistu 22.2.2017)

Tikkurilassa kaupungintaloa vastapäätä on kirkko, jota ei ulkoapäin katsoen erota tavallisesta toimistorakennuksesta. Vain sisäänkäynnin yläpuolelle oleva risti kertoo, että kyseessä on kirkko. Homeongelman vuoksi rakennusta ei ole voitu käyttää pitkään aikaan. Mahdolliset korjaustoimet on arvioitu niin hintaviksi, että maksajaa hankkeelle tuskin löytyy.

Seurakunta on jo päättänyt purkaa rakennuksen ja korttelille on olemassa hienot suunnitelmat.  Hämmästyttävää kyllä, Tikkurilan kirkko on voimassa olevassa kaavassa määritelty suojeltavaksi kohteeksi. Mikäli suojelumerkintää ei pureta, joudutaan homeongelman vuoksi tyhjillään seisovaa rakennusta säilyttämään, vaikka sille ei olisi mitään ihmisille soveltuvaa käyttöä.

En tietenkään sinänsä vastusta rakennusperinnön suojelua. On selvää, että keskustan kohteet kuten Tikkurilan vanha rautatieasema, kaupungintalo ja joenrannan ympäristö tulee suojella. Vantaan kaupungilla on vastuu kaupungin kehittämisestä toimivaksi ja viihtyisäksi. Tuo vastuu sisältää arvokkaan vanhan rakennuskulttuurin suojelemisen, mutta myös asukkaiden tarvitsemien palveluiden turvaamisen.

Tikkurilan kirkon tapauksessa alueen asukkaiden palvelutarpeet voittavat selkeästi suojelulla saavutettavat hyödyt. Toivottavasti järki voittaa kaikissa viranomaisissa, kun kaava tulee lähiaikoina nähtäväksi. Joku tolkku täytyisi säilyttää sen suhteen, mitä suojellaan mitä ei.

Vastaa