Nimetön suunn.malli (1)

Vantaan on ryhdyttävä kapinaan koulutusleikkauksia vastaan

Lasten ja nuorten hyvinvointiin ja koulutukseen sijoittaminen on keskeinen tekijä, joka ratkaisee sen mihin suuntaan Vantaa tulevaisuudessa kehittyy.  Tällä hetkellä tilanne on huolestuttava. Vantaalaisista 20-30 vuotiaista nuorista 26%:lla, eli lähes 8000:lla ei ole peruskoulun jälkeistä koulutusta.  Kuuteen suurimpaan kaupunkiin verrattuna Vantaalla on myös eniten peruskoulun jälkeisen koulutuksen ulkopuolelle jääneitä 17-24 -vuotiaita nuoria. Vantaalaisten koulutustaso on myös koko väestön tasolla selvästi matalin kuuden suurimman kaupungin vertailussa.

Kuvat: sotkanet.fi tilasto ja indikaattoripankki

Viime valtuustokaudelle tehdyt päätökset eivät ohjaa Vantaan kehitystä oikeaan suuntaan. Leikkauksia ja heikennyksiä on tehty niin varhaiskasvatukseen, perusopetukseen kuin myös ammatilliseen- ja lukiokoulutukseen. Viime vuonna Vantaa otti ainoana pääkaupunkiseudun kuntana myös käyttöön Sipilän hallituksen tekemät rajoitukset päivähoitoon. Varhaiskasvatuksen laadulla on erittäin merkittävä vaikutus lasten tulevaan koulumenestykseen ja elämänlaatuun. Tutkimuksissa laadukasta varhaiskasvatusta on pidetty merkittävimpänä yksilön tulevaisuuteen vaikuttavana koulutusinvestointina. Nyt varhaiskasvatukseen nyt tehdyillä leikkauksilla on seurauksia pitkälle Vantaan tulevaisuuteen.

Vantaalla tarvitaan sijoituksia koulutukseen kaikilla tasoilla. Varhaiskasvatukseen viime valtuustokaudelle tehdyt rajaukset on purettava ja huolehdittava, että päiväkodeissa on riittävät resurssit laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttamiseen. Perusopetuksen ryhmäkoot on pidettävä riittävän pieninä ja kouluissa on oltava riittävästi koulunkäynninohjaajia, jotta kaikille voidaan turvata mahdollisuus oppimiseen. Jokaiselle peruskoulun päättäneelle tulee tarjota toisen asteen koulutuspaikka, joko lukiossa tai ammattikoulussa.  Opetuksen laadusta ja valinnanmahdollisuuksista ei pidä tinkiä ammatillisessa koulutuksessa eikä lukioissa.  Niille nuorille, joilla ei tällä hetkellä ole edellytyksiä sijoittua koulutukseen tai työelämään tulee olla tarjolla matalan kynnyksen monialaista ohjausta. Tällä hetkellä käynnissä olevan Ohjaamo-hankkeen jatkorahoitus on turvattava tulevalla valtuustokaudella.

Laadukas varhaiskasvatus ja koulutus ovat sijoituksia, jotka kantavat hedelmää kaukana tulevaisuudessa. Sijoituksen tuottoja ei voi laskea kvartaaleittain tai edes valtuustokausittain, vaan katse on pidettävä huomattavasti kauempana tulevaisuudessa olevassa pallossa. Pitkällä tähtäimellä varhaiskasvatuksen ja koulutuksen laadusta ja määrästä tinkiminen tarkoittavat Vantaan kaupungille pienempiä verotuloja ja korkeampia menoja. Matalampi koulutustaso altistaa työttömyydelle, jonka synnyttämien ongelmien korjaaminen tulee kaupungille kalliiksi. Varsinkin Vantaalla, jossa väestö on keskimäärin muuta Suomea nuorempaa ja maahanmuuttajataustaisen väestön osuus Suomen korkein, on koulutuksesta leikkaaminen katastrofaalinen sosiaalinen virhe johon meillä ei kertakaikkiaan ole varaa.

Sipilän hallitus on viimevuosina tehnyt mittavia leikkauksia koulutukseen.  Vantaan tulee taistella hallituksen koulutusleikkauksia vastaan tarmokkaasti. Meillä ei ole varaa jättää nuoriamme heitteille ilman koulutusta ja elämisen mahdollisuuksia. Tästä johtuen Vantaan täytyy ryhtyä koulutuskapinaan hallituksen koulutusleikkauksia vastaan. Valtion leikatessa koulutuksen rahoitusta Vantaan tulee tarvittaessa olla valmis maksamaan erotus kunnan omasta pussista.

 

.