Nimetön suunn.malli (1)

Maahanmuuton kustannuksista Vantaalla

Perussuomalaisten vantaalainen kaupunginvaltuutettu Juha Malmi kirjoittaa Uuden Suomen puheenvuoron blogissaan maahanmuuton kustannuksista. Malmin mukaan Vantaalla ei ole varaa maahanmuuttoon ja hän valittaa, että virkamiehet eivät anna tietoa maahanmuuttajien kustannuksista Vantaalla. Malmilta lienee mennyt ohi, että perussuomalaisten Jaakko Niinistö valittiin juuri Vantaan asukaspalveluiden apulaiskaupunginjohtajaksi vastuullaan mm. maahanmuuttaja-asiat. Luulisi, että salatut maahanmuuttajakansiot nyt viimeinkin avautuvat Malmille ja tämän perustovereille ja puheet salailusta voidaan lopettaa.

Väitetystä salailusta huolimatta Malmi on kuitenkin löytänyt lukuja. Lähteitä hän ei tietenkään kerro eikä sitäkään, mitkä kirjoituksessa viitatut luvut ovat Malmin itse keksimiä ja mitkä tarkkoja lukuja. Isoja lukuja kuitenkin heitellään ilmaan ilmeisenä tarkoituksena järkyttää kansalaisia. Oletetaan, että Malmin esittämät luvut pitävät paikkaansa ja tarkastellaan hieman mitä ne tarkoittavat suhteessa Vantaan kaupungin talouteen.

Malmin mukaan maahanmuuttajien sosiaali- ja terveyspalveluiden menot ovat 57,5 miljoonaa euroa. Vantaan kaupungin vuoden 2015 talousarviossa sosiaali- ja terveyspalveluiden budjetti on noin 635  miljoonaa. Maahanmuuttajien osuus sosiaali- ja terveyspalveluiden menoista on siis noin 9 prosenttia.

Malmi kirjoittaa, että maahanmuuttajin osuus varhaiskasvatuksen menoista on 14,9 miljoonaa. Varhaiskasvatuksen määräraha talousarviossa on 149 miljoonaa euroa. Näin ollen maahanmuuttajien osuus varhaiskasvatuksen kuluista on noin 10 prosenttia. Vastaavasti Malmin mukaan maahanmuuttajien kustannukset työllistämispalveluista on 2,6 miljoonaa euroa. Talousarviossa Vantaan työllisyyspalveluiden budjetti on noin 26 miljoonaa. Eli, maahanmuuttajien osuus menoista on noin 10 prosenttia.

Vieraskielisen väestön osuus Vantaan väestöstä on tällä hetkellä noin 13 prosenttia. Eli, mikäli Malmin esittämät luvut pitävät paikkaansa maahaanmuuttajien suhteellinen osuus sosiaali-ja terveystoimen, varhaiskasvatuksen ja työllisyyspalveluiden menoista on pienempi kuin osuus väestöstä ts. maahanmuuttajien väestöryhmän kokoon suhteutettuna maahanmuuttajien palveluiden kustannukset ovat pienemmät kuin suomen- tai ruotsinkielisen kantaväestön. Eli näiltä osin maahanmuuttajat eivät Malmin esittämien lukujen valossa vaikuta olevan ongelma Vantaan kaupungin taloudelle.

Toimeentulotuen kustannusten osalta maahanmuuttajien kustannukset ovat suuremmat kuin kantaväestön. Toimeentulotuen kustannukset Vantaalla olivat vuonna 2013 noin 50 miljoonaa euroa. Jos Malmin luvut pitävät paikkaansa maahanmuuttajien osuus menoista olisi noin 25 prosenttia (12,7 milj). Suurempi luku johtunee toisaalta siitä, että sopeutumisvaiheessa maahanmuuttajat ovat pitkälti sosiaalipalvelujen varassa. Toisaalta maahanmuuttajien työttömyysaste on korkeampi johtuen heikommasta koulutuksesta, puutteellisesta kielitaidosta ja myöskin syrjinnästä. Malmi kuitenkin kirjoitukseen vastustaa juuri niitä toimenpiteitä, joilla näihin asioihin voitaisiin vaikuttaa kuten valmennusta ja työllistymistä edistävää toimintaa.

Nimetön suunn.malli (1)

Tasa-arvo sähköisessä yhteiskunnassa

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan toimeentuloasioita hoitava jaosto on linjannut vastikää, että helsinkiläisen lukio-opintoja suorittavan oppilaan on jatkossa mahdollista saada toimeentulotukea oman tietokoneen hankintaan. Linjaus olisi syytä tehdä valtakunnalliseksi ja laajentaa koskemaan kaikkia toimeentulotuen asiakkaita. Lisäksi kohtuullisen nettiyhteyden kuukausittaiset kustannukset olisi syytä huomioida perusosaan kuulumattomana kuluna.

Tilastokeskuksen tuottama väestön tieto- ja viestintätekniikkan käytön tilasto osoittaa, että tieto- ja viestintätekniset resurssit jakautuvat huolestuttavan epätasaisesti tulotason mukaan. Tällä hetkellä niissä kotitalouksissa, joiden nettotulot ovat alle 2100€ kuukaudessa vain 65%:lla on käytössään tietokone. Niissä talouksissa, joissa nettotulot ovat 2100-3099€/kk tietokone löytyy jo 88%:sta kotitalouksia ja yli 3100€/kk tienaavista talouksista tietokone löytyy jo lähes kaikista.

Palveluiden sähköistymisen myötä tietokonetta ja nettiyhteyttä on pidettävä normaalin elämän perusedellytyksenä. Julkisten palveluiden siirtyminen verkkoon luo julkiselle sektorille myös erityistä painetta varmistaa, että palveluiden asiakkailla on riittävät edellytykset sähköiseen asiointiin. Puutteelliset valmiudet toimia sähköisessä yhteiskunnassa myös vaikeuttavat elämää monilla tavoin ja altistavat ongelmille, joiden järkevä ennalta ehkäiseminen säästää enemmän kuin tuottaa kustannuksia.

Eläminen verkon ulkopuolella on kalliimpaa ja monin tavoin vaikeampaa. Esimerkiksi laskunsa pankin tiskillä maksava asiakas maksaa suurempia palvelumaksuja kuin verkkopalvelussa asioiva. Palveluverkostojen harveneminen sekä yksityisellä että julkisella sektorilla aiheuttaa myös sen, että ne jotka eivät voi syystä tai toisesta asioida verkossa joutuvat käyttämään myös enemmän rahaa ja aikaa liikkumiseen. Erilaisten hankintojen tekeminen verkkossa on usein myös huomattavasti halvempaa ja tuotteiden ominaisuuksien ja hintojen vertailu helpompaa. Pienituloisella jokainen ylimääräinen kuluerä on helposti pois esimerkiksi elintarvikkeista ja terveellisestä ruokavaliosta

Myös mahdollisuudet parantaa omaa taloudellista tilannetta vaikeutuvat jos edellytykset toimia sähköisessä yhteiskunnassa ovat puutteelliset. Esimerkiksi työnhaku tapahtuu nykyisin pääosin sähköisesti. Myöskään sellaista työtä, jossa ei jollain tavoin joudu tekemisiin tietokoneen kanssa ei ole nykypäivänä juurikaan olemassa.

Palveluiden saatavuuden vaikeutuminen altistaa myös monenlaisille ongelmille. Tämä on erityisen merkittävä kysymys varsinkin sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta. Lääkärissä käynnin laiminlyönti tai sosiaalipalveluiden käyttämättä jättäminen voivat aiheuttaa moninkertaiset kustannukset, kun alunperin helposti hoidettavissa tai ennaltaehkäistävissä olevasta ongelmasta kehittyy suurempia ja kalliimpia toimenpiteitä vaativa tilanne.

Merkittävä osa yksityiselämän sosiaalisesta vuorovaikutuksesta tapahtuu nykyään tavalla tai toisella verkossa. Sosiaalisten kontaktien ja verkostojen puuttuminen heikentää hyvinvointia ja lisää myös palvelutuotannon kustannuksia. Esimerkiksi, ikäihmisten kokemaa yksinäisyyttä vähentämällä voitaisiin parantaa elämänlaatua ja myös palvelutuotannon kustannuksia.

Yhteiskunnallinen osallisuus ja julkisen päätöksenteon seuraaminen on vaikeaa verkon ulkopuolella. Poliittinen keskustelu on siirtynyt merkittävissä määrin verkkoon. Myös julkisen sektorin viestinnästä merkittävä osuus tapahtuu nykyään erilaisten verkopalveluiden välityksellä ja kansalaisille tarjotaan monenlaisia verkkopohjaisia vaikuttamis- osallistumismahdollisuuksia. Syrjäytyminen sähköisestä yhteiskunnasta luo demokratiavajetta ja etäännyttää kansalaisia julkisesta hallinnosta.

Palveluiden sähköistymistä ei ole kuitenkaan mielestäni syytä tai mahdollista vastustaa. Kehitys on väistämätöntä ja suurimmalle osalle suomalaisista kyse on aidosti edistyksestä. Itsekkin hoidan mielelläni sähköisesti kaiken mikä on mahdollista. Asioiden hoitaminen on helpompaa ja joustavampaa. Asiat voi hoitaa silloin kun itse haluaa jonottamatta virastoissa tai pankeissa. Sähköiset palvelut ovat myös keino tuottaa palveluita edullisemmin ja sitä kautta kohentaa julkista taloutta ja tuottaa parempia palveluita.

Tulee kuitenkin tunnustaa, että kehitys ei ole ongelmatonta ja etsiä ratkaisuja ei-toivottujen yhteiskunnallisten vaikutusten ehkäisemiseksi. Julkisten palveluiden sähköistyessä väestön tietoteknisten valmiuksien tasa-arvoisesta turvaamisesta tulee entistä merkittävämpi poliittinen ja yhteiskunnallinen kysymys. Vaikka palveluiden sähköistyminen on väistämätöntä on vakavasti pohdittava miten voidaan edistää tieto- ja viestintäteknisten toimintaedellytysten tasa-arvoista jakautumista. Palveluiden saatavuus sekä yhteiskunnallisen osallistumisen mahdollisuudet on turvata kaikille tasapuolisesti.