6

Vanhukset markkinoiden armoilla

Jonkin aikaa sitten julkiseen keskusteluun nousivat hoivapalveluita tarjoavassa Esperi Care oy:ssa ilmenneet vakavat laiminlyönnit vanhusten hoivassa ja hoidossa. Sen sijaan, että selitystä tapahtuneelle etsittäisiin ilmeisestä suunnasta, eli härskistä voitontavoittelusta ja ihmisten hädällä rahastamisesta, hoivabisneksen puhemiehet ovat rynnäneet keksimään tapahtuneelle mitä ihmeellisimpiä ja mielikuvituksellisempia selityksiä.

Erään selityksen mukaan vika ei olekaan härskisti henkilökuntaansa ja asiakkaitaan riistävässä hoivabisneksessä, vaan kuntapäättäjissä ja virkamiehissä, jotka eivät kuulemma osaa ostaa palveluita tai valvoa niitä. Paradoksaalisesti nämä samat oikeistoideologit tarjoavat ratkaisuksi ongelmaan  lisää yksityistämistä, eli niin kutsuttua valinnanvapautta ja palveluseteleitä.  Ajatuksen kulku on jokseenkin kummallinen. Jos kuntapäättäjät ja ammattivirkamiehet eivät osaa ostaa hoivapalveluita, niin miten ihmeessä toimintakyvyltään heikko muistisairas vanhus pystyisi vertailemaan ja kilpailuttamaan palveluita.

Markkinamekanismi ei voi toimia kunnolla tilanteessa, jossa ostajan kyky saada ja hyödyntää informaatiota hoivamarkkinoilla vaihdettavista hyödykkeistä on olematon. Muistisairaalla vanhukselle ei ole mahdollisuuksia arvioida eri palveluiden laatua ja tehdä järkeviä valintoja. Huonokuntoisen vanhuksen voi myös olla käytännössä mahdotonta vaihtaa palveluntarjoajaa, mikäli palvelu ei osoittaudukkaan toivotun tasoiseksi. Seurauksena tästä asetelmasta olisi vain entistä härskimpää vedätystä, jossa heikkokuntoiset vanhukset olisivat täysin hoivabisneksen markkinamiesten armoilla,

Toisaalta markkinat eivät toimi hyvin myöskään tarjonta puolella. Jotta, markkinat voisivat toimia kunnolla tulisi tarjontaa olla riittävästi. Muutamaa suurta kaupunkia lukuunottamatta tarjontaa ei tule olemaan niin paljon, että kuluttajalla olisi tosiasiallisesti juurikaan mahdollisuutta valita. Mikään yritys ei ryhdy investoimaan pääomiaan tuottaakseen ylitarjontaa. Pikemminkin käy niin, että muutamat isot toimijat jakavat keskenään sulassa sovussa markkinat ja palveluihin panostettavat veroeurot.

Ideologisen valinnanvapaus-haihattelun sijaan, paras ratkaisu vanhusten hoivapalveluiden laadun korjaamiseen olisi voitontavoittelun rajoittaminen lainsäädännöllä ja lakisääteisten henkilöstökiintiöiden ja laatukriteerien määrittäminen palveluille. Julkiset hyvinvointipalvelut tulisi tuottaa, joko julkisen toimijan omana työnä tai voittoa tavoittelemattomien kolmannen sektorin toimijoiden puolesta. Tällä tavoin kaikki palveluihin käytettävät verovarat kohdistuisivat myös palveluiden tuottamiseen ja laadun parantamiseen, eivätkä veroparatiiseihin voittonsa kierrättävän hoivabisneksen voitonmaksuun.