KIRJOITUKSIA

Nimetön suunn.malli-5

Tikkurila tarvitsee uuden kirkon

(Kirjoitukseni Vantaan sanomiin, julkaistu 22.2.2017)

Tikkurilassa kaupungintaloa vastapäätä on kirkko, jota ei ulkoapäin katsoen erota tavallisesta toimistorakennuksesta. Vain sisäänkäynnin yläpuolelle oleva risti kertoo, että kyseessä on kirkko. Homeongelman vuoksi rakennusta ei ole voitu käyttää pitkään aikaan. Mahdolliset korjaustoimet on arvioitu niin hintaviksi, että maksajaa hankkeelle tuskin löytyy.

Seurakunta on jo päättänyt purkaa rakennuksen ja korttelille on olemassa hienot suunnitelmat.  Hämmästyttävää kyllä, Tikkurilan kirkko on voimassa olevassa kaavassa määritelty suojeltavaksi kohteeksi. Mikäli suojelumerkintää ei pureta, joudutaan homeongelman vuoksi tyhjillään seisovaa rakennusta säilyttämään, vaikka sille ei olisi mitään ihmisille soveltuvaa käyttöä.

En tietenkään sinänsä vastusta rakennusperinnön suojelua. On selvää, että keskustan kohteet kuten Tikkurilan vanha rautatieasema, kaupungintalo ja joenrannan ympäristö tulee suojella. Vantaan kaupungilla on vastuu kaupungin kehittämisestä toimivaksi ja viihtyisäksi. Tuo vastuu sisältää arvokkaan vanhan rakennuskulttuurin suojelemisen, mutta myös asukkaiden tarvitsemien palveluiden turvaamisen.

Tikkurilan kirkon tapauksessa alueen asukkaiden palvelutarpeet voittavat selkeästi suojelulla saavutettavat hyödyt. Toivottavasti järki voittaa kaikissa viranomaisissa, kun kaava tulee lähiaikoina nähtäväksi. Joku tolkku täytyisi säilyttää sen suhteen, mitä suojellaan mitä ei.

Nimetön suunn.malli-5

Riistäjät ruoskaansa selkäämme soittaa

Vanhan sanonnan mukaan kaikki ongelmat näyttävät nauloilta, jos kädessä on vasara. Sanonta näyttää pätevän myös maamme oikeistohallitukseen. Paitsi, että hallituksen kädessä ei heilu vasara vaan ratsupiiska. Tästä johtuen tavallinen kansa näyttää hallituksen silmissä työtävieroksuvalta aasilaumalta, joiden selkiä Sipilän hallitus siekailematta piiskaa vereslihalle.

Sipilän hallituksen ratsupiiskaa ovat kipeästi saanet maistaa niin työntekijät, työttömät, eläkeläiset, opiskelijat, sairaat kuin myös lapset.  Viimeisin ratsupiiskan sivallus annettiin tänään, kun eduskunnassa päätettiin lyhentää ansiosidonnaisen päivärahan kestoa. Päätöksen mukaan ansiosidonnainen lyhenee 100 päivällä vuodesta 2017 alkaen ja työttömyyden alkuvaiheen omavastuuaika pitenee.

Päätös on monin tavoin surkea. Ensinnäkin, se ei tule parantamaan työllisyysastetta piirun vertaa. Nykyinen työttömyystilanne ei johdu liian vähäisestä työvoiman tarjonnasta vaan liian vähäisestä työvoiman kysynnästä. Töitä ei vain ole kaikilla. Niillä aloilla, joilla ilmenee ns. kohtaanto-ongelmaa ansiosidonnaisen leikkaaminen ei tule auttamaan millään tavoin.  Esimerkiksi, lääkäreitä ei työmarkkinoille ilmaannu vaikka työttömät piiskattaisiin hengiltä.

Pahimmassa tapauksessa ansisidonnaisen leikkaaminen saattaa heikentää taloustilannetta. Ansiosidonnainen työttömyyskorvaus on automaattisesti laskusuhdanteita tasaava järjestelmä. Tukiajan lyhentäminen jyrkentää suhdannevaihteluita, kun työttömäksi jääneiden kulutuskyky laskee nopeammin.  Lisäksi yleinen epävarmuus lisääntyy. Ihmiset eivät uskalla tehdä kulutuspäätöksiä ja alkavat säästää pahan päivän varalle. Seurauksena on taloudellisen toimeliaisuuden väheneminen.

Ratsupiiskan sijaan porkkanakin toimisi paljon paremmin. Tai mitä jos emme ollenkaan ajattelisi kansaa aasilaumana, jota ohjaillaan piiskalla ja porkkanalla. Silloin työmarkkinoiden kitkan poistamiseksi ja muutoksiin reagoinnin parantamiseksi ns. karenssipäivät ja omavastuuaika tulisi poistaa kokonaan, työttömien oikeutta kouluttautua päivärahalla laajentaa ja koulutukseen tehdyt leikkaukset perua. Tulisi myös tunnustaa, että talous ei lähde nousuun tavallisen kansan piiskauksella vaan elvyttävällä finanssipolitiikalla, tulevaisuuteen suuntaavalla koulutuspolitiikalla sekä tuntuvilla panostuksilla tutkimukseen ja kehitykseen.

Nimetön suunn.malli-5

Asunnottomien kyykytystä Tikkurilan malliin

Olin tänään Tikkurilan aluetoimikunnan kokouksessa. Olen järkyttynyt aluetoimikunnan kokouksessaan tekemästä päätöksestä olla myöntämättä rahaa asunnottomien yön tapahtumaan. Kyse ei ollut isoista rahoista, mutta päätöksen perustelun logiikkaa on tyrmistyttävä.

Aluetoimikunnan päätettävänä oli vantaalaisen yhdistyksen tekemä 250€ avustushakemus valtakunnallisen Asunnottomien yön tapahtumaan 17.10.2016 Tikkurilassa kulttuurikeskus Vernissassa. Tilaisuudessa oli tarkoitus tarjota asunnottomille mm. iltapalaa, saunomis-ja peseytymismahdollisuus, kulttuuriohjelmaa ja sekä hiusten leikkuu vapaaehtoisten parturi-kampaajien voimin. Yhdistys haki 250€ avustusta tilaisuuden tarjoilukustannuksiin.

Aluekoordinaattorin esityksessä todetaan, että tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton ja täyttää aluerahan myöntämisen kriteerit. Eli, estettä tuen myöntämiselle ei ollut. Tukea ei kuitenkaan esitetty myönnettäväksi, koska tapahtuman eräänä yhteistyökumppanina on hävikkiruokaa jakava Vantaan kaupungin ja seurakunnan Yhteinen pöytä -hanke. Perustelujen mukaan avustusta ei tarvita, koska “tapahtumaan tarvittavat ruoka-aineet voidaan saada hankkeen kautta ja iltapalan valmistelussa käytetään niitä ruoka-aineita, joita sinä päivänä on saatavilla.”

Itse esitin kokouksessa, että myönnetään avustus hakemuksen mukaan, koska ensinnäkään ei ole varmaa, mitä ruokaa kyseisenä päivänä on saatavilla. Vaikka hävikkiruokaa olisi ollutkin saatavilla olisi avustuksella voitu hankkia jotain täydentävää tarjottavaa, kenties jotain pientä luksusta. Toiseksi aluetoimikunnan tehtävänä ei ole spekuloida voiko tilaisuuden järjestäjä saada hävikkiruokaa ilmaiseksi vai ei. Valitettavasti hävisin äänestyksen äänten mennessä tasan, jolloin puheenjohtajan ääni ratkaisi.

Eli, Tikkurilan aluetoimikunnan kanta on että, kun järjestetään tilaisuutta asunnottomille pitää tyytyminen siihen, mitä muiden pöydältä tippuu jos sattuu tippumaan. Sen sijaan aluetoimikunta on kyllä myöntänyt tukea lukuisten muiden yhdistysten järjestämien tapahtumien tarjoilukustannuksiin. Tällöin ei ole kyselty, että voisitteko kenties järjestää tarjoilut ilmaiseksi kyselemällä hävikkiruokaa.

Kyseistä päätöstä oli tekemässä kymmenkunta luottamushenkilöä, jotka nostavat tästäkin kokouksesta palkkion, joiden yhteissumma ylittää moninkertaisesti päätettävänä olleen avustuksen. Aion itse lahjoittaa oman kokouspalkkioni kyseiselle yhdistykselle tapahtuman järjestämiseen.

Nimetön suunn.malli-5

Pää edellä jorpakkoon

Sipilän hallitus yrittää jääräpäisesti pakottaa Suomen kansantalouden tuottavuusloikkaan, jota voi verrata hyppäämiseen tuntemattomiin vesiin pää edellä laiturin nokasta. Terve maalaisjärki edellyttäisi, että ennen kuin hypätään olisi vastuullista tutkia kuinka syvää vesi on laiturin päässä ja piilotteleeko samean veden alla kenties uppotukki tai iso kivi. Ennen vaaleja Sipilä esiintyi maltillisena järkimiehenä, mutta vaalien jälkeen käytös on yllättäen muistuttanut enemmän pojankloppia, joka yllyttää “kaveriaan” syöksymään pää edellä tuntemattomaan riskeistä piittaamatta.

Sipilän suoraviivainen johtamistyyli on keskeinen syy nykyiseen tilanteeseen. Sipilä on kertonut johtavansa Suomea niinkuin yritystä. Yritysmaailman suoraviivainen hierarkkinen johtamistapa ei sovellu liberaaleihin demokratioihin. Kun yrityksessä tehdään “kipeitä ratkaisuja” rauha laskeutuu avokonttoriin pikaisesti käytyjen YT-neuvottelujen jälkeen heti, kun vartijat ovat saattaneet irtisanotut ulko-ovelle. Ne, jotka ovat saaneet luvan jäädä sisäpuolelle jatkavat kiltisti työntekoa. Työelämässä hyvin harva uskaltaa ryhtyä avoimeen vastarintaan “suurta johtajaa” vastaan.

Poliittinen päätöksenteko demokraattisessa yhteiskunnassa ei ole yhtä hygieenistä ja suoraviivaista, kuin yrityksen johtaminen. Poliittinen johtajuus ei demokratioissa perustu työelämän tavoin hierarkiseen direktio-oikeuteen vaan huomattavasti enemmän yhteistyökykyyn, verkostoitumiseen ja kykyyn sovittaa useita eri näkökulmia yhteen. Demokratioissa päätöksenteko on väistämättä hitaampaan ja hyvä johtajuus edellyttää sekä kykyä kuunnella vastapuolta että kykyä tehdä kompromisseja. Hyvin harvoin kukaan pääse sanelemaan ja tekemään juuri sellaista politiikkaa kuin itse haluaisi.

Sipilän hallituksen esittämien toimien perusteet ja niillä saavutettavat tavoitteet on myös kyseenalaistettu hyvin monelta suunnalta. Suomen vienti ei olekkaan ihan niin kovassa kriisissä kuin hallitus väittää. Vaihtotase on plussan puolella ja taloudessa on nähtävissä jo pieniä toipumisen merkkejä. Sipilän hallituksen harmiksi myös luottoluokittelija Fitch ilmoitti vastikää säilyttävänsä Suomen edelleen parhaassa AAA-luokituksessa. Myös Sipilän suomalaisille pitämästä puheesta on löytynyt asiavirheitä ja tarkoituksenhakuista tilastojen tulkintaa.

Sipilän hallituksen linja on myös lainssäädännöllisesti hyvin epävarmalla pohjalla. Kaavailtu pakkolainsäädäntö on mitä luultavimmin ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa ja useiden kansainvälisten sopimusten kanssa joihin Suomi on sitoutunut. Luultavaa on, että pakkolainsäädäntö karahtaakin pahasti kiville. Seurauksena voi kuitenkin olla hyvin epävakaat ja kalliit työmarkkinaneuvottelut seuraavalla sopimuskierroksella. Sipilän neuvottelukyvyttömyys voikin lopulta tulla hyvin kalliiksi kansantaloudelle.

Ammattiliitoilla on keskeinen asema nykytilanteen ratkomisessa ja sen estämisessä, että Suomi sukeltaa pää edellä tuntemattomaan.  Toivottavasti ammattiliitoissa pidettäänkin päät kylmänä ja vaaditaan vastuullisuutta tilanteen käsittelyyn. Liitoista löytyy varmasti kykyä ja halua neuvottelemiseen. Samaan aikaan niiden tulee myös päättäväisesti ja tuumaakaan periksi antamatta vaatia asiallista demokraattista johtamista ja todellisia neuvotteluita. Neuvotteluiden täytyy alkaa siitä, että ihan ensiksi ryhdytään tosimielellä etsimään yhteistä näkemystä Suomen talouden tilanteesta.

Nimetön suunn.malli-5

Kansa rakastaa kirjastojaan

Suomi on kansainvälisessä vertailussa kirjastonkäytön kärkimaa. Vuonna 2014 suomalaiset kävivät kirjastossa 51 miljoonaa kertaa. Väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla. Yleinen suhtautuminen kirjastoihin on Suomessa erittäin positiivinen. Julkisten palveluiden asiakastyytyväisyys vertailuissa Suomalaiset ovat olleet tyytyväisimpiä juuri kirjastoihinsa.

Vaikka kirjasto on asiakkaidensa korkealle arvostama ja erittäin käytetty palvelu, se on julkisen talouden kiristyessä useimmiten ensimmäisenä säästölistalla ja viimeisenä investointilistalla. Voimakkaasti kasvaneella Vantaallakin kirjastojen peruskorjauksia on myöhäistetty säästösyistä, henkilöstömäärät vähentyneet, aineisto hankintojen määrärahat pienentyneet ja palveluverkosto harventunut yhden sivukirjaston verran.

Kirjastoista säästäminen on kunnille liian helppoa.  Vaikka kirjasto on kunnille kirjastolaissa osoitettu lakisääteinen peruspalvelu, lain rikkomisesta ei rangaista. Kuntia ohjataan suosituksilla, joita ne toteuttavat vaihtelevasti. Samaan aikaan, kun Helsingissä ollaan aloittamassa 100 miljoonaa maksavan keskustakirjaston rakentamista, toisissa kunnissa ollaan sitä mieltä, että kirjahylly terveyskeskuksen tuulikaapissa on riittävä kirjastopalveluiden taso.

Tuoreen valtionosuusuudistuksen myötä kirjastoille korvamerkitty avustus kirjastojen perustamishankkeisiin siirtyy lähivuosina kuntien valtiontuen perusosuuteen. Valtionohjauksen purkamisesta on kirjastoissa aiempia huonoja kokemuksia. Kun aineistomäärärahojen korvamerkintä poistettiin 90-luvulla, seurauksena oli aineistohankintojen putoaminen kolmanneksella. Todennäköinen seuraus viimeisimmästä uudistuksesta on, että uusien kirjastojen rakentaminen, peruskorjaukset ja kirjastoautojen hankinnat loppuvat Suomen kunnissa.

Tulevien vuosien suurin haaste on turvata kirjastopalveluiden saatavuus ja edes säällinen laatu kaikkialla Suomessa. Valtion ja kuntien kiristyvästä taloudesta huolimatta kirjaston tulee säilyä maksuttomana ja kaikkien helposti saavutettavissa olevana lähipalveluna – yksi hyvä ei riitä.

Kirjoitus on julkaistu myös Pirkko Kotilan vaalilehdessä

Nimetön suunn.malli-5

Maahanmuuton kustannuksista Vantaalla

Perussuomalaisten vantaalainen kaupunginvaltuutettu Juha Malmi kirjoittaa Uuden Suomen puheenvuoron blogissaan maahanmuuton kustannuksista. Malmin mukaan Vantaalla ei ole varaa maahanmuuttoon ja hän valittaa, että virkamiehet eivät anna tietoa maahanmuuttajien kustannuksista Vantaalla. Malmilta lienee mennyt ohi, että perussuomalaisten Jaakko Niinistö valittiin juuri Vantaan asukaspalveluiden apulaiskaupunginjohtajaksi vastuullaan mm. maahanmuuttaja-asiat. Luulisi, että salatut maahanmuuttajakansiot nyt viimeinkin avautuvat Malmille ja tämän perustovereille ja puheet salailusta voidaan lopettaa.

Väitetystä salailusta huolimatta Malmi on kuitenkin löytänyt lukuja. Lähteitä hän ei tietenkään kerro eikä sitäkään, mitkä kirjoituksessa viitatut luvut ovat Malmin itse keksimiä ja mitkä tarkkoja lukuja. Isoja lukuja kuitenkin heitellään ilmaan ilmeisenä tarkoituksena järkyttää kansalaisia. Oletetaan, että Malmin esittämät luvut pitävät paikkaansa ja tarkastellaan hieman mitä ne tarkoittavat suhteessa Vantaan kaupungin talouteen.

Malmin mukaan maahanmuuttajien sosiaali- ja terveyspalveluiden menot ovat 57,5 miljoonaa euroa. Vantaan kaupungin vuoden 2015 talousarviossa sosiaali- ja terveyspalveluiden budjetti on noin 635  miljoonaa. Maahanmuuttajien osuus sosiaali- ja terveyspalveluiden menoista on siis noin 9 prosenttia.

Malmi kirjoittaa, että maahanmuuttajin osuus varhaiskasvatuksen menoista on 14,9 miljoonaa. Varhaiskasvatuksen määräraha talousarviossa on 149 miljoonaa euroa. Näin ollen maahanmuuttajien osuus varhaiskasvatuksen kuluista on noin 10 prosenttia. Vastaavasti Malmin mukaan maahanmuuttajien kustannukset työllistämispalveluista on 2,6 miljoonaa euroa. Talousarviossa Vantaan työllisyyspalveluiden budjetti on noin 26 miljoonaa. Eli, maahanmuuttajien osuus menoista on noin 10 prosenttia.

Vieraskielisen väestön osuus Vantaan väestöstä on tällä hetkellä noin 13 prosenttia. Eli, mikäli Malmin esittämät luvut pitävät paikkaansa maahaanmuuttajien suhteellinen osuus sosiaali-ja terveystoimen, varhaiskasvatuksen ja työllisyyspalveluiden menoista on pienempi kuin osuus väestöstä ts. maahanmuuttajien väestöryhmän kokoon suhteutettuna maahanmuuttajien palveluiden kustannukset ovat pienemmät kuin suomen- tai ruotsinkielisen kantaväestön. Eli näiltä osin maahanmuuttajat eivät Malmin esittämien lukujen valossa vaikuta olevan ongelma Vantaan kaupungin taloudelle.

Toimeentulotuen kustannusten osalta maahanmuuttajien kustannukset ovat suuremmat kuin kantaväestön. Toimeentulotuen kustannukset Vantaalla olivat vuonna 2013 noin 50 miljoonaa euroa. Jos Malmin luvut pitävät paikkaansa maahanmuuttajien osuus menoista olisi noin 25 prosenttia (12,7 milj). Suurempi luku johtunee toisaalta siitä, että sopeutumisvaiheessa maahanmuuttajat ovat pitkälti sosiaalipalvelujen varassa. Toisaalta maahanmuuttajien työttömyysaste on korkeampi johtuen heikommasta koulutuksesta, puutteellisesta kielitaidosta ja myöskin syrjinnästä. Malmi kuitenkin kirjoitukseen vastustaa juuri niitä toimenpiteitä, joilla näihin asioihin voitaisiin vaikuttaa kuten valmennusta ja työllistymistä edistävää toimintaa.

Nimetön suunn.malli-5

Tasa-arvo sähköisessä yhteiskunnassa

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan toimeentuloasioita hoitava jaosto on linjannut vastikää, että helsinkiläisen lukio-opintoja suorittavan oppilaan on jatkossa mahdollista saada toimeentulotukea oman tietokoneen hankintaan. Linjaus olisi syytä tehdä valtakunnalliseksi ja laajentaa koskemaan kaikkia toimeentulotuen asiakkaita. Lisäksi kohtuullisen nettiyhteyden kuukausittaiset kustannukset olisi syytä huomioida perusosaan kuulumattomana kuluna.

Tilastokeskuksen tuottama väestön tieto- ja viestintätekniikkan käytön tilasto osoittaa, että tieto- ja viestintätekniset resurssit jakautuvat huolestuttavan epätasaisesti tulotason mukaan. Tällä hetkellä niissä kotitalouksissa, joiden nettotulot ovat alle 2100€ kuukaudessa vain 65%:lla on käytössään tietokone. Niissä talouksissa, joissa nettotulot ovat 2100-3099€/kk tietokone löytyy jo 88%:sta kotitalouksia ja yli 3100€/kk tienaavista talouksista tietokone löytyy jo lähes kaikista.

Palveluiden sähköistymisen myötä tietokonetta ja nettiyhteyttä on pidettävä normaalin elämän perusedellytyksenä. Julkisten palveluiden siirtyminen verkkoon luo julkiselle sektorille myös erityistä painetta varmistaa, että palveluiden asiakkailla on riittävät edellytykset sähköiseen asiointiin. Puutteelliset valmiudet toimia sähköisessä yhteiskunnassa myös vaikeuttavat elämää monilla tavoin ja altistavat ongelmille, joiden järkevä ennalta ehkäiseminen säästää enemmän kuin tuottaa kustannuksia.

Eläminen verkon ulkopuolella on kalliimpaa ja monin tavoin vaikeampaa. Esimerkiksi laskunsa pankin tiskillä maksava asiakas maksaa suurempia palvelumaksuja kuin verkkopalvelussa asioiva. Palveluverkostojen harveneminen sekä yksityisellä että julkisella sektorilla aiheuttaa myös sen, että ne jotka eivät voi syystä tai toisesta asioida verkossa joutuvat käyttämään myös enemmän rahaa ja aikaa liikkumiseen. Erilaisten hankintojen tekeminen verkkossa on usein myös huomattavasti halvempaa ja tuotteiden ominaisuuksien ja hintojen vertailu helpompaa. Pienituloisella jokainen ylimääräinen kuluerä on helposti pois esimerkiksi elintarvikkeista ja terveellisestä ruokavaliosta

Myös mahdollisuudet parantaa omaa taloudellista tilannetta vaikeutuvat jos edellytykset toimia sähköisessä yhteiskunnassa ovat puutteelliset. Esimerkiksi työnhaku tapahtuu nykyisin pääosin sähköisesti. Myöskään sellaista työtä, jossa ei jollain tavoin joudu tekemisiin tietokoneen kanssa ei ole nykypäivänä juurikaan olemassa.

Palveluiden saatavuuden vaikeutuminen altistaa myös monenlaisille ongelmille. Tämä on erityisen merkittävä kysymys varsinkin sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta. Lääkärissä käynnin laiminlyönti tai sosiaalipalveluiden käyttämättä jättäminen voivat aiheuttaa moninkertaiset kustannukset, kun alunperin helposti hoidettavissa tai ennaltaehkäistävissä olevasta ongelmasta kehittyy suurempia ja kalliimpia toimenpiteitä vaativa tilanne.

Merkittävä osa yksityiselämän sosiaalisesta vuorovaikutuksesta tapahtuu nykyään tavalla tai toisella verkossa. Sosiaalisten kontaktien ja verkostojen puuttuminen heikentää hyvinvointia ja lisää myös palvelutuotannon kustannuksia. Esimerkiksi, ikäihmisten kokemaa yksinäisyyttä vähentämällä voitaisiin parantaa elämänlaatua ja myös palvelutuotannon kustannuksia.

Yhteiskunnallinen osallisuus ja julkisen päätöksenteon seuraaminen on vaikeaa verkon ulkopuolella. Poliittinen keskustelu on siirtynyt merkittävissä määrin verkkoon. Myös julkisen sektorin viestinnästä merkittävä osuus tapahtuu nykyään erilaisten verkopalveluiden välityksellä ja kansalaisille tarjotaan monenlaisia verkkopohjaisia vaikuttamis- osallistumismahdollisuuksia. Syrjäytyminen sähköisestä yhteiskunnasta luo demokratiavajetta ja etäännyttää kansalaisia julkisesta hallinnosta.

Palveluiden sähköistymistä ei ole kuitenkaan mielestäni syytä tai mahdollista vastustaa. Kehitys on väistämätöntä ja suurimmalle osalle suomalaisista kyse on aidosti edistyksestä. Itsekkin hoidan mielelläni sähköisesti kaiken mikä on mahdollista. Asioiden hoitaminen on helpompaa ja joustavampaa. Asiat voi hoitaa silloin kun itse haluaa jonottamatta virastoissa tai pankeissa. Sähköiset palvelut ovat myös keino tuottaa palveluita edullisemmin ja sitä kautta kohentaa julkista taloutta ja tuottaa parempia palveluita.

Tulee kuitenkin tunnustaa, että kehitys ei ole ongelmatonta ja etsiä ratkaisuja ei-toivottujen yhteiskunnallisten vaikutusten ehkäisemiseksi. Julkisten palveluiden sähköistyessä väestön tietoteknisten valmiuksien tasa-arvoisesta turvaamisesta tulee entistä merkittävämpi poliittinen ja yhteiskunnallinen kysymys. Vaikka palveluiden sähköistyminen on väistämätöntä on vakavasti pohdittava miten voidaan edistää tieto- ja viestintäteknisten toimintaedellytysten tasa-arvoista jakautumista. Palveluiden saatavuus sekä yhteiskunnallisen osallistumisen mahdollisuudet on turvata kaikille tasapuolisesti.

Nimetön suunn.malli-5

Kuntouttava pesula

Kävin tänään Vantaan kaupunginvaltuuston infossa kuuntelemassa selostuksen Vantaalla suunnitteilla olevasta pesulahankkeesta ja en vakuuttunut. Tarkoituksena on siis perustaa kuntouttavalla työtoiminnalla toimiva pesula hoitamaan esim. päiväkotien pyykinpesua. Kuntouttamisen lisäksi keskeisenä tavoitteena on säästää kaupungin kustannuksia. Toimintaa on tarkoitus mahdollisesti laajentaa myöhemmin myös kiinteistöhuoltoon ja laitoshuoltoon.

Hanketta esitellyt apulaiskaupunginjohtaja Heidi Nygren kertoi, että kaikki tutkimukset kertovat, että kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvat haluavat tehdä oikeita töitä. Näin varmasti onkin. Ongelma on siinä, että kyse ei ole oikeista töistä, koska niistä ei makseta palkkaa. Oikeasta työstä pitää ihan lainkin mukaan maksaa palkkaa.

Toiminta ei Nygrenin mukaan korvaisi oikeaa palkallista työtä. Ihmettelen miten tämä on mahdollista. Vai ryhdytäänkö päiväkodeissa jatkossa tahallaan tuottamaan likapyykkiä, jotta pesulassa riittäisi tekemistä. On ihan selvä juttu, että jos nykyisin palkkatyönä tehtävää työtä siirretään ilmaiseksi työksi se vähentää palkkatyötä toisaalla. Välttämättä se ei johda irtisanomisiin vaan siihen, että palkallista työtä on jatkossa tarjolla hieman vähemmän. Päiväkotien, sairaaloiden yms. pyykinpesu on kuitenkin niiden välttämätöntä perustoimintaa joka jonkun on kuitenkin pakko tehdä.

Siinä olen samaa mieltä, että keskitetyn pesulan perustaminen voi olla kannatettavaa, jos sillä voidaan helpottaa päiväkotien arkea ja säästää rakentamis- ja ylläpitokustannuksissa. Jokaiseen päiväkotiin ei tarvitse rakentaa pienpesulaa, kuten tähän mennessä on ilmeisesti jostain syystä tehty. Ihmetyttää, että miksi näin ei olla tehty jo aiemmin. Tämä näkökulma ei kuitenkaan liity mitenkään siihen, että käytetään ilmaista työvoimaa.

Lähtisin siitä, että kuntouttavalla työtoiminnalla ei saa hakea säästöjä palkkakustannuksista. Itse haluaisinkin nähdä tarkat laskelmat siitä miten tällaisen operaation pyörittämisen kustannukset eroavat vastaavan laitoksen pyörittämisestä normaaliin tapaan palkkaa saavalla työvoimalla. Kiinnostaisi myös kuulla, että mitä ovat ne kuntouttavat palvelut, joita pesulassa tarjotaan ja miten kuntoutuksen vaikutuksia aiotaan mitata? Onko työpanoksensa ilmaiseksi luovuttavien kuntoutuksesta saama hyöty enemmän vai vähemmän kuin työn markkinahinta?

Nimetön suunn.malli-5

Kirjastojen maailma ei ole mullistunut

Ylen puoli yhdeksän uutiset kertoivat tiistaina 18.11. lähetyksessään kirjastojen uusista palveluista ja laskeneista lainaus- ja kävijäluvuista. Ylen mukaan kirjastojen maailma on “mullistunut”, koska “Internet ja erityisesti Google siirsivät tiedonhaun verkkoon ja romahduttivat kirjastojen kävijä- ja lainausmäärät.”

Toimittaja tietenkin pyrkii löytämään uutiseen mielenkiintoisen kulman ja dramatiikkaa. Tämän vuoksi puhutaan romahduksesta ja uutisessa laadittu kaaviokuva on rajattu niin, että pudotus saadaan näyttämään dramaattisemmalta (kuva 1.). Jos kuitenkin katsoo yleisten kirjastojen lainaustilastoja vähän laajemmin niin puheet mullistuksesta tai romahduksesta ovat selvästi liioiteltuja (kuva 2.). Kuten kuvasta näkyy lainausluvuissa on loivaa laskua, mutta muutos ei ole lähellekkään niin dramaattinen kuin Ylen tohtoroimasta kaaviosta voi saada vaikutelman.

Myös kävijämäärien osalta puheet romahduksesta ovat selvästi liitoiteltuja. Fyysiset käynnit kirjastoissa ovat laskeneet jonkin verran vuodesta 2004. Samaan aikaan verkkoasioinnin määrä on kuitenkin noussut huomattavasti (Kuva 3). Monet aiemmin fyysistä käyntiä kirjastossa vaatineet asiakastapahtumat voi nykyään hoitaa kirjaston verkkopalvelussa. Kävijämäärien lasku ei kerro suoraan siitä, että ihmiset eivät käyttäisi tai tarvitsisi kirjastoa vaan siitä, että sitä käytetään eri tavoilla. Yle olisikin voinut uutisoida, että kirjaston käyttäminen on nykyään huomattavasti vaivattomampaa kuin ennen.

Toimintaympäristön muutokset (internet ja Google) eivät ole ainoa tapa selittää laskeneita lainaus- ja kävijämääriä.  Myös poliittisilla valinnoilla on ollut merkittävä vaikutus kirjastojen käyttöön ja asiakasmääriin. Viimeisen 15 vuoden aikana kirjastojen toimintayksikköjen ja aukiolotuntien määrä on selvästi vähentynyt. Kun vuonna 1999 Suomessa oli 948 kirjastoa niin vuonna 2013 niitä oli 815. Kirjastojen aukiolotunnnit ovat laskeneet vuosien 1999 ja 2013 välillä noin 166 000 tunnilla. Palveluverkon harveneminen ja aukiolotuntien väheneminen ovat epäilemättä vaikuttaneet laskevasti kirjastojen käyttöön.

Nimetön suunn.malli-5

Viranomainen tietää paremmin? – kohti yksilökeskeistä työvoimapolitiikkaa

Jo muutaman vuoden ajan työttömät työnhakijat ovat voineet opiskella päätoimisesti työttömyysetuuden turvin. Järjestelmä on mielestäni erittäin hyvä ja kannatettava, josta meillä on omassakin kotitaloudessamme kokemusta. Kotona makuuttamisen sijaan on järkevää antaa ihmisille mahdollisuus omaehtoisesti parantaa työllistymismahdollisuuksiaan. On myös järkevää, että ihmisille annetaan mahdollisuus valita koulutusta omista lähtökohdistaan käsin.

Järjestelmän ongelmana on, että TE-toimistoille on annettu valta päättää myönnetäänkö työttömälle oikeus omaehtoiseen opiskeluun. Nykytilanteessa kaikki halukkaat eivät siis saa mahdollisuutta opiskella työttömyysaikana. Työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Johanna Laukkanen perustelee asiaa demari.fi -sivustolla seuraavasti:

“Ymmärrän, että kielteinen ratkaisu tuntuu pahalta. Voi kuitenkin olla niin, että esimerkiksi aikaisempi osaaminen ja työhistoria ovat sillä tasolla, että te-toimistossa luotetaan, että tälläkin osaamisella on mahdollista työllistyä.”

Paitsi, että käytännöt TE-keskusten ja jopa virkailijoiden välillä vaihtelevat herää kysymys, että mitä jos TE-keskus tekee virheen arvioidessaan työttömän työllistymismahdollisuuksia. Mitä jos viraston arviosta huolimatta työtä ei kuitenkaan löydy? Hyvitetäänkö työnhakijaa TE-toimiston tekemästä virheestä? Eipä tietenkään. Päätöksestä voi tietenkin valittaa mutta korvauksen saaminen virheelliseksi osoittuneesta päätöksestä lienee mahdotonta. TE-toimisto ei pysty kääntämään kelloa taaksepäin ja korvaamaan hukkaan menneitä vuosia.

Omaehtoisesta koulutuksesta säädetään laissa Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta. Esitän, että laista poistetaan turhana 6. luvun 2 §:n ensimmäinen ja toinen momentti, joissa annetaan TE-keskukselle valta päättää omaehtoisen koulutuksen tarpeesta.

“1) työnhakijalla on työ- ja elinkeinotoimiston toteama koulutustarve ja toimisto arvioi, että omaehtoisen opiskelun tukeminen on työvoimapoliittisesti tarkoituksenmukaisin keino parantaa työnhakijan ammattitaitoa ja mahdollisuuksia saada työtä tai säilyttää työpaikkansa;

2) opiskelun katsotaan olennaisesti parantavan työnhakijan mahdollisuuksia työllistyä avoimille työmarkkinoille;”

Ensinnäkin. kyseinen lainkohta luo mahdollisuuksia viranomaisten turhalle ja  mielivaltaiselle vallankäytölle. Työttömien työnhakijoiden henkilökohtaiset tilanteet ovat niin monimuotoisia, että viranomaisilla ei ole riittävää kykyä eikä aikaa arvioida koulutuksen työllistäviä vaikutuksia yksilöllisesti ja tasapuolisesti kaikkien työttöminen osalta. Parhaimman kokonaisarvioin omasta tilanteestaan ja koulutustarpeestaan pystyy tekemään yksilö itse.

Toiseksi, järjestelmä luo turhan koulutuspoliittiseen ohjausjärjestelmän. On täysin riittävää, että koulutustarjontaa ohjataan yleisellä yhteiskunnallisella tasolla säätelemällä tarjontaa. Riittävä kriteeri on, että työnhakija on onnistunut omatoimisesti hankkimaan itselleen koulutuspaikan ja suorittaa opinnot TE-keskuksen kanssa sovitussa aikataulussa. Erillistä juuri työttömiin kohdistuvaa koulutuspoliittista ohjausjärjestelmää ei tarvita.

Kolmanneksi, työllistymisen polut ovat nyky-yhteiskunnassa erittäin monimutkaisia ja uuden työn syntyminen edellyttää entistä enemmän yksilöllistä luovuutta ja sen soveltamista nopeasti muuttuviin työmarkkinatilanteisiin. Viranomaisella ei ole sellaista luovuutta eikä valtaa yhteiskunnallisten resurssien käyttöön, joka mahdollistaisi rationaalisen päätöksenteon.

On absurdia, että näytämme luottavan enemmän viranomaisen kykyyn päättää sopivasta koulutuksesta, kuin niiden yksilöiden kykyyn joiden elämään päätökset suoraan vaikuttavat. Turhan holhoamisen ja normien purkamisesta säästyviä resursseja voidaan siirtää yksilökeskeiseen ura- ja ammatinvalinnanohjaukseen niille työnhakijoille, jotka sellaisia erityisesti tarvitsevat. Työvoimapolitiikan yleisenä ja ensisijaisena lähtökohtana tulee luottamus yksilöiden luovuuteen sekä kykyyn ja haluun parantaa omaa tilannettaan omilla valinnoillaan.