24062009128

Pelastaako metropolihallinto?

Poimin kirjaston uutuushyllystä iltalukemiseksi Kunnallisalan kehittämissäätiön Polemia-sarjassa vastikää julkaiseman pamfletin ”Kuntayhtymä pelastaa? ”. Pamfletin aihealue on varsin ajankohtainen, nyt kun kuntien talousahdinkoon ollaan etsimässä ratkaisua kuntaliitoksista ja uusista hallintomalleista. Teoksessa joukko kunta-alan luottamushenkilöitä ja virkamiehiä arvio kuntayhtymien tulevaisuutta ja tuulettaa viimeaikaista kenties turhankin kriittistä keskustelua kuntayhtymistä.

Itseäni aihe kiinnostaa, koska se liittyy viimeaikoina velloneeseen keskusteluun pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämisestä ja palvelutuotannon organisoinnista. Erityisesti kiinnostuin Terttu Huttu-Juntusen artikkelista, jossa esiteltiin Kainuun maakuntahallintokokeilua. Muokattua Kainuun mallia onkin ehdotettu metropolihallinnon pohjaksi. Kainuun hallintokokeilusta maakuntahallinnon alaisuuteen siirrettiin sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelut, keskiasteen koulutus sekä ympäristöterveydenhuolto ja eläinlääkintähuolto

Valtiovarainministeriön viime vuonna julkaiseman Kainuun hallintokokeilun seurantaryhmän väliraportin mukaan maakuntahallinnon sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset ovat kasvaneet vuosina 2005 – 2010 keskimäärin 4,6 prosenttia vuosittain, kun manner-Suomen vastaava kasvu on ollut 6,0 prosenttia. Myös alueen kuntien taloustilanne on selkeästi parantunut kokeilun aikana.

Hallintomallina Kainuun malli on vain yksi monien mahdollisten hallintomallien joukossa. En usko, että mikään hallintomalli itsessään tekee autuaaksi. Toki järkevällä hallinnolla on mahdollista säästää jonkin verran virkamiehistöä keventämällä. Mielenkiintoista Kainuun mallissa on mielestäni se, että se on yksi harvoista todellisista suomalaisista esimerkeistä siitä, miten yhtenäinen kuntarajat ylittävä monialainen kuntayhtymä mahdollistaa myös palveluiden sisältöjen ja tuotantotapojen todellisen innovatiivisen kehittämisen. Tämän pitäisi mielestäni olla keskeisin tavoite, kun metropolihallintoa ryhdytään kehittämään.

Esimerkkinä, palveluiden sisältöjen ja tuotantotapojen kehittämisestä Kainuun maakuntayhtymän perhepalvelupäällikkö Terttu Huttu-Juntunen, kertoo pamfletissa kokemuksistaan lastensuojelussa. Huttu-Juntunen kertoo, että ennen hallintokokeilua jokainen Kainuun kunta huolehti lasten sijoituksesta yksin ja kahdeksan kunnan sosiaalityöntekijää käytti työaikaansa hakeakseen sijoitettavalle lapselle sopivaa sijoituspaikkaa. Maakuntahallintokokeilun aikana sijaishuolta keskitettiin yhteen toimistoon, jossa erikoistuneet sosiaalityöntekijä ja sosiaaliohjaaja etsivät kullekkin lapselle soveltuvan paikan. Samaan aikaan sijaisperheiden rekrytointi ja valmennus on systematisoitu ja sijaisperheiden määrä on lähtenyt kasvuun. Näin on saatu vähennettyä huomattavasti kalliimpaa laitossijoittamista.

Yllä mainitussa VM:n raportissa on paljon muitakin esimerkkejä hallintokokeilun aikana aikaan saadusta kehityksestä. Kannattaa vilkaista sitä. Kainuun mallissa on/oli toki omat ongelmansa ja sitä ei hallintomallina kannata mielestäni omaksua sellaisenaan. Sen keskeisin opetus on mielestäni se, että palveluiden sisältöjä ja tuotantotapoja kehittämällä voidaan saada aikaan todellisia säästöjä ja parempia palveluita. Liian nurkkakuntainen oman kunnan rajojen tuijottelu taas estää palveluiden todellisen kehittämisen ja palvelutuotannon kustannusten säästämisen.

24062009128

Kannetaanko vettä kaivoon?

Lähde: Wikimedia commons

Osana talouden tasapainottamis- ja velkaohjelmaansa Vantaan kaupunki on ”irtisanomassa” noin sata koulunkäyntiavustajaa. Toimenpide on mielestäni harkitsematon ja vaarantaa vakavasti Vantaalaisten lasten hyvinvoinnin ja koulunkäynnin. Olen itsekkin työskennellyt aiemmin koulunkäyntiavustajana autististen lasten erityisluokalla. Ilman riittävää avustajamäärää ei voida järjestää turvallista ja oppimista mahdollistavaa koulunkäyntiä. Tämä ei koske vain erityistä huomiota vaativia lapsia erityisluokilla. Huomattava osa erityistä tukea tarvitsevista oppilaista on integroitu yleisopetuksen ryhmiin. Ilman avustajaa yksikin erityistä tukea tarvitseva oppilas vie helposti kaiken huomion opetuksesta ja estää myös kaikkien muiden mahdollisuudet asialliseen koulukäyntiin.

Lakiteknisesti määritellen kaupunki ei irtisano koulunkäyntiavustajia, koska avustajat eivät ole työsuhteessa suoraan kaupungin kanssa. Suuri osa koulunkäyntiavustajista on vuokratyöntekijöitä, joilla on työsopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien yhteisen henkilöstöpalveluyhtiö Seuren kanssa. Useimmiten avustajilla on määräaikainen työsopimus lukukaudeksi tai lyhyemmäksi määräajaksi. Koulunkäyntiavustajien näkökulmasta vaikutus on kuitenkin sama kuin irtisanomisella. Työpaikkoja on vähemmän tarjolla ja työttömyys lisääntyy.

Mikäli kaupunki irtisanoisi tai lomauttaisi vakituista henkilökuntaa, kaupunki menettäisi samalla mahdollisuuden hyödyntää työllistämistuella ja erinäisillä työmarkkinatoimenpiteillä saatavaa kaupungille ilmaista tai puoli-ilmaista työvoimaa. Laissa julkisista työvoimapalveluista rajoitetaan, että työllistymistukea ei voida myöntää kunnalle, joka on ”edeltäneiden yhdeksän kuukauden aikana tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanonut tai lomauttanut työntekijöitä työssäkäyntialueella samoista tai samanlaisista tehtävistä taikka lyhentänyt heidän työaikaansa”. Sama rajoitus koskee myös muita työmarkkinatoimenpiteitä kuten työkokeilua, työelämävalmennusta ja työharjoittelua.

Kansantalouden kokonaisuutta katsoen homma vaikuttaa melkoiselta hölmäläisten peiton jatkamiselta. Siirrellään rahaa pussista toiseen ja kutsutaan sitä säästämiseksi. Koulunkäyntiavustajat siirretään Seuren palkkalistoilta työvoimapalveluiden ”palkkalistoille”. En yllättyisi suuresti, jos nyt kouluihin syntyvää avustajavajetta ryhdytään paikkamaan tukityöllistetyillä, työkokeilijoilla, työelämävalmennettavilla ja harjoittelijoilla. Koulunkäyntiavustajien syrjäyttämisen lisäksi seurauksena on myös vantaalaisten lasten koulunkäynnin edellytysten heikkeneminen sekä opettajien työmäärää ja hallinnollisia kustannuksia lisäävä tolkuton työllistämis- ja harjoittelijarumba.

Henkilökuntavajeen paikkaaminen työllistetyillä ja harjoittelijoilla on jokseenkin yhtä hyödyllistä kuin veden kantaminen kuivuneeseen kaivoon. Kaikki henkilökunnan  perehdyttämiseen ja koulutukseen käytetyt panokset katoavat kuin tuhka tuleen kun työntekijä lähtee pois. Sama ongelma koskee myös nykyistä vuokratyövoiman käyttöä. Henkilökunnan vaihtuvuus on suurta minkä vuoksi perehdyttämiseen ja koulutukseen kuluu paljon resursseja. Henkilökunnan vaihtuvuus on myös erittäin haitallista erityistä tukea tarvitseville lapsille.

Järkevämpää ja kokonaistaloudellisesti edullisempaa olisi luopua kokonaan epätavallisista työsuhteista ja palkata avustajat suoraan kaupungin vakituisiksi työntekijöiksi. Motivoitunut ja ammattitaitonsa kehittämiseen sitoutunut henkilökunta on tehokkaampaa, minkä lisäksi hallinnon määrää vähenisi ja opettajien aika jäisi opettamiseen. Koulujen kesälomien aikaan koulunkäyntiavustajia voitaisiin käyttää muilla toimialoilla paikkaamaan kesälomien työvoimavajetta sekä tietysti avustamaan opettajia tulevan lukuvuoden suunnittelussa. Olisi myös syytä arvioida paljonko kahden henkilöstöhallinto-organisaation ylläpitäminen maksaa (Seuren ja kaupungin oman).

Koska Vantaan kaupunki ei ole ikinä kokeillut miten koulunkäyntiavustajien asiallinen kohtelu vaikuttaa tehokkuuteen on tietenkin mahdoton sanoa millaisia taloudellisia vaikutuksia sillä olisi. Ehkä olisi kuitenkin aika lopettaa veden kantaminen ja kokeilla olisiko järkevämpää kaivaa parempi kaivo?

24062009128

Oy Vantaa Ab

Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Tapani Mäkinen (kok) kertoo Vantaan sanomissa Vantaan olevan ”niin laaja-alainen ”miljardiyritys”, ettei sen johtaminen voi olla hajallaan.” Mäkisen kommenttissa paljastuu suunta johon Kokoomus haluaisi kaupunkia johtaa. Kaupungin johtaminen yrityksenä ja yritysmaailman opeilla on haitallista, koska kunnan tekemisillä ja tekemättä jättämisillä on merkittäviä yhteiskunnallisia seurauksia.

Poliitiikassa on pakko tehdä eettisiä ja moraalisia valintoja. Voidaan esimerkiksi miettiä perustetaanko vaikkapa uusi elinkeinojohtajan virka vai vähennetäänkö esimerkiksi koulunkäyntavustajia tai lakkautetaanko pari kirjastoa. Jos tuijotetaan pelkkiä kassavirtalaskelmia koulunkäyntiavustaja, kirjasto ja elinkeinojohtaja ovat samanarvoisia. Euromäärät toki eroavat, mutta eettisiä valintoja ei tästä näkökulmasta ole mahdollista tehdä.

Mäkinen haluaa myös keskittää kaupungin päätöksentekoa entistä harvemmille vähentämällä lautakuntien määrää ja kokoa. Tämä on ymmärrettävää varsinkin Kookomuksen ajaman Oy Vantaa Ab -hallintomallin näkökulmasta. Kaupunkia halutaan johtaa suuryritysten tapaan suljetuista johtokunnista. Riskinä on, että lautakunnissa alettaisiin tehdään niitä eettisiä ja moraalisia valintoja, joita Kokoomuksen ajama kassavirtapolitiikka ei tunnista. Tästä näkökulmasta lautakunnat näyttäytyvät lähinnä hiekkana rattaissa, jotka on syytä vaientaa

24062009128

Ei nipoteta kaavojen kanssa…vai pitäiskö kuitenkin?

Käteeni sattui kirjastossa Risto Anttosen viime vuonna ilmestynyt selvitys ”Miksi kunta menestyy”. Tutkimuksessa vertailtiin 131 suomalaista kuntaa tarkoituksena selvittää ”miksi toinen kunta pärjää taloudellisesti toista kuntaa paremmin”. Anttonen haastatteli teosta varten suurta joukkoa kuntien virkamiehiä ja luottamushenkilöitä. Selvityksen viihdyttävintä antia ovat suorat sitaatit kuntien luottamushenkilöiden ja johtavien virkamiesten kanssa käydyistä keskusteluista.
Kauppakeskus Jumbo Kuvan lähde: Wikimedia commons

 Myös Vantaa oli mukana selvityksessä. Vantaata koskevassa osuudessa Vantaan erääksi vahvuudeksi Anttonen mainitsee joustavan kumppanuuden yritysten kanssa, jonka merkitystä selvennetään siteeraamalla tuntemattomaksi jäävä tahoa seuraavasti:

”Ei nipoteta kaavojen kanssa…”

Kuulostaa hyvältä? Nipottaminen on tietysti kovin ikävää. Kuka nyt haluaisi leimautua nipottajaksi? Omaan korvaani lausahdus kyllä kalskahtaa pahasti. Jos kuntapäättäjä kertoo, että meillä ei nipoteta kaavojen kanssa se tarkoittaa käytännössä sitä, että hän on syystä tai toisesta lyönyt hanskat tiskiin ja antaa jonkun muun päättää puolestaan.

Onko kaavoituksella sitten väliä? Maankäyttö- ja rakennuslaissa kaavoituksen tehtäväksi määritellään:

  • turvallisen, terveellisen, viihtyisän, sosiaalisesti toimivan ja eri väestöryhmien, kuten lasten, vanhusten ja vammaisten, tarpeet tyydyttävän elin- ja toimintaympäristön luomista;
  • yhdyskuntarakenteen ja alueiden käytön taloudellisuutta;
  • riittävän asuntotuotannon edellytyksiä, (29.12.2006/1441)
  • rakennetun ympäristön kauneutta ja kulttuuriarvojen vaalimista;
  •  luonnon monimuotoisuuden ja muiden luonnonarvojen säilymistä;
  • ympäristönsuojelua ja ympäristöhaittojen ehkäisemistä;
  • luonnonvarojen säästeliästä käyttöä;
  • yhdyskuntien toimivuutta ja hyvää rakentamista;
  • yhdyskuntarakentamisen taloudellisuutta;
  • elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä;
  • palvelujen saatavuutta; sekä
  • liikenteen tarkoituksenmukaista järjestämistä sekä erityisesti joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen toimintaedellytyksiä”

Ainakin lainsäätäjien mielestä alueiden käytön suunnittelu ja kaavoitus on kuntalaisten kannalta melkoisen tärkeä asia. Ehkä siinä olisi ihan perusteltua hieman nipottaakin. Käytännössä tästä ei-nipottamisesta on seurauksena, että alueiden kehittämistä tehdään elinkeinoelämän tarpeisiin unohtaen kunnan asukkaiden hyvinvointi.

Seurauksena on kaupunkirakenteen hajoaminen ja asukkaiden viihtyvyyden kannalta epätyydyttävä resurssien käyttö. Se näkyy esimerkiksi siten, että panostukset rakentamiseen ja infrastruktuurin ohjautuvat jättimäisten automarketpuistojen rakentamiseen samalla kun lähiöiden lähipalvelut katoavat ja rakennuskanta rapistuu. Lähiön ainoaksi palveluksi jää karaokebaari. Sinne kun ei toiminnan luonteen vuoksi kannata mennä autolla.

Ei-nipottamisestaan huolimatta Vantaa pärjäsi Anttosen selvityksen kuntarankingissä heikosti sijoittuen sijalle 50. Oliskohan aika kokeilla jotain muuta strategiaa välillä?