6

Kulttuuripöhinää Tikkurilan jokirantaan

Tikkurilan aluetoimikunta järjesti tänään kaikille avoimen keskustelutilaisuuden, jossa keskusteltiin Tikkurilan jokirannan kehittämisestä. Tilaisuus oli onnistunut ja paikalle oli saapunut runsaasti kiinnostuneita. Jokirannan kehittämisestä on käyty paljon keskustelua Tikkurilan aluetoimikunnassa viime vuosia ja tässä tilaisuudessa kiteytyivät monet näistä keskusteluista.

Tikkurilan padon purkamisesta vaikutti olevan melko laaja konsensus. Kukaan ei keksinyt varsinaisia haittapuolia. Padon purkaminen parantaisi huomattavasti vaelluskalojen nousumahdollisuuksia Keravan jokeen. Vapaana virtaava koski olisi myös hieno uusi vapaa-ajan kalastuspaikka. Padon purkaminen edistäisi myös esim. melontaharrastuksen edellytyksiä alueella.

Positiivista on myös se, että Keravan joen laatu on myös viime vuosikymmenien kuluessa parantunut huomattavasti ja esimerkiksi uimapaikan rakentamista Tikkurilan alueella pidettiin mahdollisena hankkeena tulevaisuudessa. Tikkurilan keskustan lähellä kävelymatkan päässä oleva uimapaikka olisi mielestäni merkittävä parannus alueen viihtyisyyteen.

Kesäajan kulttuuritarjonnan parantaminen on eräs keskeinen jokirannan kehittämismahdollisuus, jota ei mielestäni riittävästi huomioitu. Itse tiedustelinkin tilaisuudessa sitä, millä tavoin alueen kulttuuritoimijat ja kulttuuritoiminta otetaan huomioon. Alueella on jo tasokasta teatteritoimintaa mm. Teatteri Vantaalla ja Tikkurilan teatterilla. Lisäksi alueelle mahtuisi paljon muutakin kulttuuritoimintaa varsinkin kesäisin.

Megalomaaniset jättitapahtumat eivät alueelle sovi. Parhaiten alue sopisi ympäristöltään hienosti esimerkiksi erilaisten pienimuotoisten kesäisten musiikkitapahtumien järjestämiseen. Alueen historiallinen jokimaisema luo miellyttävät puitteet ja joen rantapenkereet suojaavat asuinaluetta mahdolliselta melulta. Tällä hetkellä ainoa kesätapahtumien järjestämiseen soveltuva paikka alueella on Veinin myllyn takana sijaitseva tulvaveden rapistama tanssilava. Melko pienilläkin investoinneilla voitaisiin luoda edellytyksiä monenlaiselle kulttuuritoiminnalle.

Olisikin tärkeää keskustella vantaalaisten kulttuuritoimijoiden kanssa millaisilla ratkaisuilla voitaisiin parantaan kulttuuritarjonnan edellytyksiä. Jos alueelle halutaan kultuuripöhinää niin olisi syytä kysyä niiltä, jotka sitä pöhinää tekevät. Ehkä myös Vantaan kulttuuripalveluiden pitäisi olla mukana kehittämässä jokirannan tulevaisuutta yhdessä Vantaalaisten kulttuuritoimijoiden kanssa.

6

Kannattaako musiikkiopistojen yksityistäminen?

Osana talouden tasapainottamisohjelmaansa Vantaan kaupunki suunnittelee lukuisten palveluiden yksityistämistä, yhtiöittämistä ja ulkoistamista. Myös taiteen perusopetuksen yksityistäminen on eräs ohjelman osa-alue. Musiikkiopistoon ja kuvataidekouluun kohdistettavien säästötoimenpiteiden kohdalla yksityistämistoimenpiteellä saatavia säästötavoitteita ei ole kuitenkaan mainittu. Jostain syystä ne on kuitenkin haluttu sisällyttää ohjelmaan vaikka näköjään käsitystä mahdollisista säästöistä ei ole.
 
Tietoa taiteen perusopetuksen kustannuksista on kuitenkin helposti saatavissa opetushallituksen kustannussovelluksesta. Järjestelmästä löytyy kattavasti tiedot valtionosuusjärjestelmän puitteissa tapahtuvasta taiteen perusopetuksesta. Tällä hetkellä uusimmat saatavissa olevat kustannustiedot ovat vuodelta 2010. Tietojen perusteella voidaan vertailla myös omistusmuodon vaikutusta taiteen perusopetuksen kustannuksiin.

Pääkaupunkiseudulla Vantaan musiikkiopisto on erikoisuus sen vuoksi, että se on ainoa kunnan omistama musiikkiopisto. Tämä ei sinällään ole perustelu yksityistämiselle. Valtakunnallisella tasolla kunnallisesti omistetut musiikkiopistot ovat yleisimpiä. Vuonna 2010 suomessa oli 89 musiikkiopistoa. Näistä 36 oli yksityisiä, 50 kunnallisia ja 3 kuntatayhtymän omistamia.   Valtakunnallisella tasolla tarkastelleen kunnallinen musiikkiopisto on edullisin omistusmuoto, yksityinen on toiseksi edullisin ja kuntayhtymä kallein. Vuonna 2010 kunnan omistamassa musiikkiopistossa kustannukset opiskelijaa kohden olivat 1895 euroa, yksityisessä 2049 euroa ja kuntayhtymässä 2178 euroa. 

Tarkempaa vertailua voidaan tehdä rajaamalla tarkastelua pääkaupunkiseudulle. Pääkaupunkiseudun kustannusvertailussa Vantaan musiikkiopisto on jokseenkin keskitasoa. Vantaalla missä musiikkopisto on toistaiseksi kunnan omistama kustannukset olivat 2072 euroa ja Espoossa 1930 euroa. Vertailua vaikeuttaa se, että Espoossa musiikkiopiston kiinteistökustannukset ovat jostain syystä huomattavasti alemmat kuin Vantaalla, mistä johtuen kokonaiskustannukset ovat hieman Vantaata matalammat. Itse opetus on kuitenkin Espoossa kalliimpaa kuin Vantaalla.

Lisäksi vertailua vaikeuttaa se, että Helsingissä on 13 musiikkiopistoa ja näiden kustannustasossa on melkoista vaihtelua. Edullisin on Keski-Helsingin musiikkiopisto 1734 euroa/opiskelija ja kallein Käpylän musiikkiopisto 2548 euroa/opiskelija. Jos tarkastellaan Helsingissä toimivia musiikkiopistoja yhtenä kokonaisuutena niin keskimääräiset kustannukset 2041 euroa/opiskelija eivät eroa merkittävästi Vantaasta tai Espoosta.

Motiivi Vantaan musiikkiopiston yksityistämiseen jää minulle jokseenkin hämäräksi. Kustannusvertailu yksityisen ja kunnallisen musiikkiopiston välillä ei anna viitteitä, että toimenpiteellä saataisiin aikaiseksi sellaisia säästöjä, joita ei voitaisi yhtä hyvin tehdä pienellä nykyisen toiminnan hienosäätämisellä. Pikemminkin turha hämmentäminen vie kaupungin hallinnon työaikaa ja aiheuttaa näin ollen vain lisäkustannuksia. Jos kyseessä on pelkästään ideologisista syistä tehtävä äkseeraus taloudellisesti kannattavinta olisi jättää se kokonaan tekemättä

6

Vantaa – Suomen surkein kulttuurikunta?

Kuntaliitto ja Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cupore julkaisivat tämän vuoden alussa raportin “Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa“. Raportti on suositeltavaa luettavaa kaikille kuntien kulttuuritoiminnan ja kulttuuripolitiikan parissa puuhaileville. Tutkimuksessa vertaillaan 25 suomalaisen kunnan panostuksia kulttuuritoimintaan. Kulttuuritoiminta määriteltiin tutkimuksessa laajasti käsittäen kirjastot, taide- ja kulttuurilaitokset, kulttuuritalot ja kulttuurikeskukset, taideoppilaitokset ja taiteen perusopetus, kunnan yleinen kulttuuritoiminta sekä muiden hallintokuntien kulttuurikustannukset ja -tuotot.

Kotikaupunkini Vantaan osalta raportti on lohdutonta luettavaa. Lähes kaikilla mittareilla mitattuna Vantaan panostukset kulttuuritoimintaan edustavat valtakunnallisessa  vertailussa häntäpäätä. Myös metropolialueen suuriin kuntiin (Espoo ja Helsinki) verrattuna Vantaa panostaa selkeästi vähiten kulttuuritoimintaansa.

Vertailussa olleista 25 kaupungista Vantaan kulttuuritoiminnan asukaslukuun suhteutettu nettokäyttökustannus oli Suomen matalin. Vuonna 2010 Vantaan kaupunki käytti kulttuuritoimintaan 103 euroa/asukas.Vastaavasti Espoo kaytti kulttuuritoimintaan 203,5 euroa/asukas ja Helsinki 174,7 euroa/asukas. Koko Suomen tasolla eniten kulttuuritoimintaan panosti Vaasa, joka sijoitti kulttuuritoimintaan 243 euroa/asukas.

Myös kulttuuritoiminnan kustannusten osuus kunnan käyttötaloudesta on Vantaalla surkealla tasolla. Valtakunnallisessa vertailussa Vantaa sijoittuu Salon kanssa jaetulle viimeiselle sijalle. Vuonna 2010 kulttuuritoiminnan osuus kunnan käyttötaloudesta oli Vantaalla 2 %. Samaan aikaan Espoossa kulttuuritoiminnan osuus kunnan käyttötaloudesta oli 3.8% ja Helsingissä 3.4%.

Kuntien kulttuuritoimintojen vertailu on jossain määrin ongelmallista. Kulttuuritoiminnan sisällöt ja tuotantotavat poikkeavat toisistaan huomattavasti eri kuntien välillä. Voidaan argumentoida, että tuotantopanostuksia vertaamalla ei voida suoraan arvioida kunnan kulttuuritoiminnan tuloksellisuutta. Vantaalla muita pienempiä panostuksia on viime vuosina selitetty niin kutsutulla “Vantaan mallilla”. Tämän argumentin mukaan Vantaan palvelutuotanto on organisoitu siten, että se on muihin kuntiin verrattuna huomattavasti tuloksellisempaa.

Vertailukelpoisuutta voidaan parantaa vertailemalla tarkemmin palveluita, jotka on ominaisuuksiltaan samankaltaista kaikissa kunnissa. Tällainen on esimerkiksi kirjastoala. Kirjasto on lakisääteinen peruspalvelu, joka löytyy jokaisesta kunnista. Kirjastoalalla on myös valtakunnallisesti katsoen melko yhtenäiset tavat tuottaa kirjastopalveluita ja laissa määritellyt pätevyysvaatimukset henkilökunnalle.  Panostuksia kirjastopalveluihin voisi siis ajatella indeksinä, jolla voidaan mitata ja vertailla kuntien kulttuurimyönteisyyttä.

Kirjastopalveluiden vertailussa Vantaa pärjääkin hieman paremmin, mutta ei kuitenkaan hyvin, jääden ainoastaan neljänneksi viimeiseksi. Vuonna 2010 Vantaan käytti kirjastopalveluiden tuottamiseen 45 €/asukas. Vastaavasti vertailun voittaja Espoo käytti kirjastopalveluiden tuottamiseen 72,3 €/asukas. Espoossa kirjastopalveluiden tuottamiseksi tehtiin kyseisenä vuonna 150 kirjastoammatillista henkilötyövuotta. Vantaan panostus on lähes kolmasosan pienempi noin 100 henkilötyövuotta.

Pitkällä tähtäimellä Vantaan naapurikuntia heikompi panostus kulttuuritoimintaan näkyy alueen houkuttelevuuden heikentymisenä. Hyvivoinnin jakaantuminen metropolialueen kaupunkien välillä vahvistuu entisestään. Kulttuuripalvelut ovat kilpailutekijä, josta pitäisi pitää huolta. Tällä hetkellä Vantaan tilanne ei näytä hyvältä.