6

Homoavioliitto täyttää avioliiton yhteiskunnallisen tehtävän

Soili Haverinen väittää Helsingin sanomien mielipidepalstalla 26.2.2013, että “Homosuhde ei tuota yhteiskuntaan mitään vastaavaa hyvää kuin avioliitto, eikä sitä siksi ole perusteltua myöskään asettaa lainsäädännöllisesti samaan asemaan kuin avioliitto” Olen täysin eri mieltä. Samaa sukupuolta olevien avioliittojen ja adoption salliminen olisi yhteiskunnan kannalta erittäin hyödyllistä.

Kaikilla ihmisyhteisöllä on kaksi peruskysymystä, jotka niiden tulee ratkaista a) tuotanto eli miten ne tuottavat elantonsa ja b) jatkuvuus eli miten ne tuottavat itsensä uudelleen. Nämä kaksi kysymystä ovat toisistaan riippuvaisia. Tuottaakseen riittävästi jälkeläisiä sen on kyettävä ylläpitämään riittävää tuotantoa. Toisiaalta sen täytyy tuottaa riittävästi jälkeläisiä ylläpitääkseen riittävää tuotantoa.

Ihmisen biologisiin ominaispiirteisiin kuuluu varsin pitkä raskausaika sekä poikkeuksellisen pitkä lapsuus. Tästä johtuen lisääntyminen ja jälkeläisten kasvattaminen on ihmiselle suuri panostus, johon on tarvittu paitsi molempien vanhempien myös laajemman yhteisön osallistumista. Avioliitolla lapset on yhdistetty yhteisöön, jonka resursseja aikuiseksi selviäminen on välttämättä edellyttänyt. Toisaalta lapset olivat myös potentiaalinen resurssi vanhemmilleen ja yhteisölle, sikäli kun selvisivät aikuisiksi. Avioliitto on näin ollen yhteiskunnan tapa organisoida lasten hoitoon käytettyjä resursseja ja toisaalta panostusten tuottoja.

Ankarissa olosuhteissa elävissä yhteisöissä painopiste jatkuvuuden ja tuotannon turvaamisessa on ollut määrässä. Lapsia haluttiin mahdollisimman paljon, koska suurin osa kuoli ennen aikuisuutta. Kehittyneissä yhteiskunnissa jälkeläisten määrän lisäksi entistä keskeisemmäksi ongelmaksi on tullut myös jälkeläisten laatu. Tästä johtuen avioliitossa on nyky-yhteiskunnassa entistä vähemmän kyse lisääntymisen maksimoinnista.

Kun ennen vanhaan riitti, että selvisi hengissä riittävän vanhaksi kyetäkseen peltotöihin nykyään tarvitaan mittavia kasvatuksellisia panostuksia ennenkuin lapsen potentiaaliset resurssit saadaan tuotantoon. Tästä johtuen Suomen kaltaisten kehittyneiden yhteiskuntien jatkuuvuutta ei voida enää turvata pelkillä materiaalisilla panostuksilla vaan tarvitaan huomattavasti enemmän henkisiä panostuksia. Toisin sanoen. Pelkkä leipä ei riitä. Tarvitaan myös huomattavasti enemmän rakkautta javanhemmuutta.

Kaksi samaa sukupuolta olevaa ei voi keskenään tuottaa jälkeläisiä. Heillä on kuitenkin käytettävissään yhteiskunnan kannalta erittäin tärkeitä resursseja ja mikä tärkeintä monilla myöskin halua käyttää resurssejaan yhteiskunnan kannalta hyödyllisesti. Näiden resurssien käyttämättä jättäminen olisi yhteiskunnallisesti täysin järjetöntä. Mielestäni on kummallista, että monet kristillisiksi itseään kutsuvista ja perhearvoja rummuttavista poliitikoista eivät vaikuta yhtään ymmärtävän, että vanhemmuuteen liittyy muutakin kuin lisääntymistä.